Asiointitiheydet ja asiointialueiden dynamiikka PohjanmaallaMikkonen, Kauko (2007) Asiointitiheydet ja asiointialueiden dynamiikka Pohjanmaalla. Project Report. University of Vaasa.
AbstractESIPUHE Aluejaot ovat monia tahoja, tutkijoita, julkista sektoria, palvelualan yritysten edustajia ja tavallisia kansalaisiakin kiinnostava aihe, kutakin omista lähtökohdistaan. Tutkimusraportissa pureudutaan tähän aluetutkijoiden traditionaaliseen aiheeseen perinteisin keinoin mutta muutoksen näkökulmasta. Sen mahdollistaa Vaasan yliopiston aluetutkijoiden toteuttama asiointitutkimusten sarja, jonka poikkileikkausvuodet ovat 1971, 1980, 1991 ja 2000. Näissä kaikissa on ollut mukana kysymys talouksien asiointien määristä eri keskuksiin. Kauko Mikkonen on toiminut tutkimussarjan vastuullisena johtajana kaikissa poikkileikkaustilanteissa. Viimeisimmän eli vuoden 2000 mittavan aineiston koodaus- ja tallennustyössä päätoimisena tutkijana työskenteli KTM Miia Mäntylä. FM Riikka Uusikulku osallistui aineiston jatkokäsittelyyn ja eri osatehtävien alustavaan raportoimiseen. Työtä on ohjannut ja valvonut aluetieteen laitoksen silloisen johtajan Kauko Mikkosen lisäksi aluetieteen assistentti KTL Marianne Haapala. ATK-suunnittelija Anne Vankka Levón-instituutista on suorittanut tietojenkäsittelyosuudet tutkimuksen eri vaiheissa. Suunnitteluavustaja Marja-Leena Kokko Etelä-Pohjanmaan liitosta on vastannut ammattitaidolla uusimpien karttaesitysten tietokonepohjaisesta viimeistelystä. Kiitän kaikkia mukana olleita tärkeästä panoksesta haasteellisessa tutkimusprosessissa. Poikkileikkaustutkimukset eivät olisi toteutuneet ilman Vaasan yliopiston (ja sen edeltäjien) ja monien maakunnallisten ja paikallisten sidosorganisaatioiden kannustusta ja taloudellista tukea. Siitä kaikille yhteistyötahoille mitä lämpimimmät kiitokset. Laajoista asiointitutkimusaineistoista on tehty useita opinnäytetöitä, tieteellisiä artikkeleita ja aihealueittain laadittuja monografiajulkaisuja. Vuoden 2000 aineistosta on Vaasan yliopiston Tutkimuksia -sarjassa julkaistu aiemmin tutkimukset verkkoasioinneista (2003) ja alueiden vetovoimaisuudesta asuinalueina (2004). Lisäksi eri aihealueista on valmistunut kolme aluetieteen pro gradu-opinnäytetyötä. Käsillä oleva tutkimusraportti täydentää vielä julkaisematta olleen osuuden vuoden 2000 aineistosta ja sitoo osaltaan yhteen saman aihepiirin tuotokset 30 vuoden ajalta. Vaasassa, maaliskuussa 2007 Kauko Mikkonen Aluetieteen emeritusprofessori
Repository Staff Only: item control page |